Katajanokan rannasta, aivan Katajanokan talviuintipaikan vierestä, lähtee joka aamu liikkeelle pirteän punainen luotsikutteri. Kutterissa ollaan matkalla töihin Harmajalle, Helsingin luotsiasemalle.

Harva helsinkiläinen menee töihin laivalla, vielä harvempi luotsikutterilla. Harmajan luotsiaseman emännälle Tuija Seppäselle parinkymmenen minuutin merimatka on jokapäiväinen juttu. Tänään kyydissä on Tuijan lisäksi luotsi Kalle Munkki ja alusta ajava kutterinhoitaja Jouni Rytkölä.

Ennen päivän ensimmäistä keikkaa Munkki ja Rytkölä ehtivät juoda Harmajan viihtyisällä luotsiasemalla emännän keittämät kahvit. Samalla Munkki seuraa Helsingin edustan laivaliikennettä tietokoneen näytöltä: laivojen tunnistamiseen ja sijainnin määrittämiseen kehitetyn AIS-järjestelmän ansiosta hän voi monitorilta nähdä laivojen reaaliaikaiset paikkatiedot.

Näyttäisi siltä, että Helsinkiin vierailulle tuleva saksalainen sotalaiva Alster on suuntamaassa kohti väärää luotsinottopaikkaa. Munkki soittaa matkapuhelimella liikenneviraston alusliikennepalvelua tarjoavaan VTS-keskukseen ja pyytää keskusta varmistamaan laivalta, että alus on menossa nimenomaan Harmajan luotsipaikalle. VTS:stä otetaan radioteitse yhteyttä laivaan, ja pian näytöllä näkyykin, että Alster on muuttanut kurssiaan ja suuntaa nyt kohti oikeaa luotsipaikkaa.

Kahvit on juotu ja on aika lähteä Alsteria vastaan. Munkin ja Rytkölän lisäksi matkaan lähtee Sami Raanti, Harmajalla työskentelevä nuori kutterikuski. Hän on tällä keikalla turvamiehen roolissa: Samin tehtävä on auttaa luotsia, jos jotain yllättävää sattuu.

Luotsipaikka on tarkoin määritelty paikka merellä, jossa luotsi nousee laivaan tai poistuu laivasta. Harmajan luotsipaikalle on saaresta noin xx kilometriä. Siellä Alster jo näkyykin. Harmaan sotalaivan kannella häärii meripoikia tummansinisissä villakangastakeissaan. Laivan mastoon nousee lippu merkiksi siitä, että luotsi on laivassa – vanha tapa, jota ei Munkin mukaan merellä usein enää näe.

Jo matkalla luotsipaikalle Munkki on ollut VHF-puhelimella yhteydessä Alsteriin ja kertonut, miltä puolelta luotsi nousee laivaan – styyrpuurista vai paapuurista – ja mikä on kutterin vauhti luotsinottotilanteessa.

Munkki pujottaa paukkuliivit päänsä yli ja lähtee ulos kutterin etukannelle, luotsitasolle. Rytkölä ajaa kutterin sivuttain lähes Alsterin kylkeen kiinni, väliin jäävät vain kutterin reunaan kiinnitetyt autonrenkaat. Kumpikaan alus ei pysähdy, vaan rinta rinnan mennään samaa seitsemän solmun vauhtia. Meripojat pudottavat leidarit eli narutikkaat alas, Munkki nappaa niistä kiinni ja lähtee ketterästi kiipeämään ylös laivan kylkeä pitkin. Matkaa kannelle on kolmisen metriä.

Merenkäynti ei ole kovaa, mutta kutteri keinuu kiitettävästi aallokossa ylös ja alas. Rytkölä pitää 60 000 kiloa painavan kutterin hallinnassaan. Luotsin on ajoitettava tikkaille meno tarkasti: hetkeen, jolloin kutteri on aloillaan, juuri ennen kuin aallot heittävät sen taas ylös tai alas.

Kun Munkki on päässyt laivaan, alkaa luotsin varsinainen työ: laivan ohjaaminen turvallisesti Katajanokan laituriin, läpi kapean ja karikkoisen Kustaanmiekan salmen.

Katajanokalta luotsin matka jatkuu Vuosaareen seuraavalle keikalle. Sinne urhea merisankarimme matkustaa kuin kuka tahansa työmatkalainen: raitiovaunulla ja metrolla!

Kutteri palaa Harmajalle, josta Rytkölä ja Raanti pian suuntaavat takaisin merelle. He lähtevät noutamaan Munkkia konttilaivasta, jonka hän on ajanut Vuosaaren satamasta ulos. Luotsin päivä on alkanut.