Pentti Auranaholla ja Ilkka Sipilällä riittää juttua luotsauksesta. Ei mikään ihme, sillä Hailuodolta kotoisin olevien serkusten suvussa on ollut luotseja 1600-luvulta lähtien. Sanavalmiit serkukset tapasivat Oulu-laivalla Toppilan satamassa, nauttivat laivakokin valmistamaan herkullista makaronilaatikko ja keskustelivat luotsien työstä ennen ja nyt. Pentti jäi luotsin työstä eläkkeelle vuonna 1996, Ilkka toimii Finnpilot Pilotagen alueluotsivanhimpana Perämerellä.

Pentti: Tulin luotsiksi Haukiputaan Martinniemeen vuonna 1967, kun ”perin” isäni pestin luotsivanhimpana. Vuonna 1971 siirryin luotsivanhimmaksi Hailuodon Marjaniemeen, pomoksi porukalle, jossa kaikki olivat sukua tai muuten tuttuja – ja minua vanhempia. Enoni, luotsi hänkin, toivotti minut tervetulleeksi sanomalla että ”olisit sinä vielä vähän kauemmin voinut oppia”.

Ilkka: Minä tulin Marjaniemeen vuonna 1992, kun toinen eno jäi sieltä eläkkeelle. Enomme olivat neljän luotsin veljeskaartista. Pentti: Oli kova paikka miehille, kun piti siirtyä viikko töissä, viikko vapaalla -systeemiin. He olivat tottuneet siihen, että kesät oltiin töissä ja talvet kotona. Ympärivuotinen talviliikenne Perämerellähän alkoi vasta vuonna 1971. Kukaan ei olisi halunnut mennä kesällä kotiin. Sanoivat, että vaimot laittavat tekemään kotitöitä. Minun oli luotava ihan oma aikataulu Marjaniemeen. Alkuun sovittiin, että joka viides viikko mennään kotiin.  Vähitellen miehet tottuivat uusiin järjestelyihin.

 

Kalle Rantasuo menossa luotsaamaanIlkka: Ennen rekrytointi toimi niin, että kun luotsin paikka vapautui, pyydettiin sopiva mies tilalle. Nykyisin luotsinvirkaa hakeva joutuu kovaan syyniin. On psykologisia testejä ja muita testejä. Nykyluotsit ovatkin huippukavereita, moniosaajia, joilla on tietotekniikka hallussa. Paikallisuus on silti edelleen tärkeä tekijä. Luotsipaikkakunnalta kotoisin oleva luotsi on investointi tulevaisuuteen; hän ei niin helposti lähde töihin jonnekin muualle. Uuden luotsin perehdyttäminen kestää puoli vuotta, ja siksi pysyvyys on tärkeää. Pentti: Oulussa sanotaankin: ”Ei kannata valita luotsia, jolla on raumalainen emäntä.”

Ilkka: Ennen vanhaan oli olemassa nimitys luotsirenki. Usein työ siirtyi isälle pojalle. Nyt uusi kaveri oppii vanhoilta. Ja samalla vanhoilla on loistava tilaisuus oppia uutta, sillä nykynuoret osaavat hyvin soveltaa tietotaitojaan käytäntöön. Pentti: Mutta edelleen väylät on oltava luotsin päässä. Ilkka: Aivan. Finnpilotin tärkein pääoma on luotsien tietotaito ja kokemus! Tärkein tieto, niin kutsuttu hiljainen tieto, siirtyy työssä vanhoilta luotseilta uusille.

 

 

 

Kalle Rantasuo luotsileedareillaPentti: Kun vertaan luotsin työtä 1970-luvulla ja tänä päivänä, niin suurin muutos on tapahtunut tekniikassa: tutkat ja navigointilaitteet ovat kehittyneet valtavan nopeasti. Kun aloitin luotsina, noin 10 prosentissa laivoja oli tutka. Kun Ilkka aloitti, tutka oli pakollinen. Kun vanhan ajan ’saapasvarsitutkasta’ nosti katseen ylös, ei vähään aikaan nähnyt mitään. Tekniikan suoltaessa uusia navigointilaitteita piti aluksi pyytää esimerkiksi tutkan palauttamista perusnäyttöön,  sillä kesti aikansa ennen kuin niitä oppi hyödyntämään. Tekniikka on mennyt eteenpäin ja informaatiota on paljon tarjolla, mutta edelleen tutka ja omat silmät ovat minusta tärkeimmät apuvälineet.
Ilkka: Luotsilla on nykyään matkassa iPad, jossa on muun muassa karttapohjat ja pilot web -ohjausjärjestelmä, sähköpostit ja laskutuspohjat. Paras apuvälineemme on mielestäni AIS eli alusten automaattinen tunnistusjärjestelmä. Sen avulla saamme tarkkaa tietoa laivan tulosta, ja työn suunnittelu on huomattavasti helpompaa kuin ennen.

 

Pentti: Ennen luotsilla on mukana salkku, jossa oli kartta ja laskutuspaperit ja satunnainen lahjaksi saatu pullo. iPadiin ei pulloa mahdu! Myös tiedonvälitys on kehittynyt huimasti. Oli suuri mullistus aikoinaan, kun saimme hakulaitteet eli piipparit. Sen kuunteluun osallistui koko perhe: kun piippari soi, piti nopeasti soittaa asemalle. Kaikki Oulun puhelinkopit tulivat silloin tutuiksi. Sitten tulivat NMT- ja GSM-puhelimet, jotka mahdollistivat vapaamman liikkumisen.

Muistan tapauksen niiltä ajoilta, kun luotsilla ei ollut mitään yhteydenpitovälineitä. Olin sopinut etukäteen, että helikopteri hakee minut luotsausmatkan jälkeen tiettyyn aikaan tietystä paikasta meren jäältä. Siinä istuin jäälohkareella salkku takapuolen alla ja odotin. Vähän alkoi ihmetyttää, kun helikopteria ei alkanut kuulua. Mitä sitten teen, jos kukaan ei muistakaan tulla minua hakemaan? Ei ollut puhelinta, jolla soittaa. Onneksi helikopteri vihdoin tuli.

Ilkka: Vaikka luotsilla on nykyään paljon tekniikkaa apunaan, vaaditaan häneltä kuitenkin eniten henkistä kanttia: omaa epävarmuutta ei saa näyttää, pokka on osattava pitää tilanteessa kuin tilanteessa. Pentti: Juuri niin. Ja laivat oppii tuntemaan ajamalla.

Ilkka: Hyvä olo työssä syntyy silloin, kun on vienyt laivan perille huonoissa olosuhteissa. Silloin tuntee itsensä tarpeelliseksi.