Kotkan poikii Vaasasta, Suomen ainoa luotsineuvos

Kotkan poikii Vaasasta, Suomen ainoa luotsineuvos

Juha Tulimaa on Suomen ainoa luotsineuvos. Taustalla on mittava merenkulku-ura, ura luotsina ja Luotsiliiton puheenjohtajana sekä reilut kaksi vuotta kansainvälisen luotsiliiton EMPAn puheenjohtajana. Vaasasta kotoisin olevasta Juhasta piti alun perin tulla lakimies....
Emäntää tarvitaan

Emäntää tarvitaan

Monelle luotsiasemalle palkattiin 1970-luvun alussa emäntä, jonka työnkuvaan kuului sekä ruoanlaitto että siivoaminen. Emäntiä tarvittiin, sillä perinteinen malli, jossa luotsi asui asemapaikalla perheineen, oli alkanut murentua. 1900-luvun puolivälin jälkeen alkoivat...
Veneiden kehittäjä Kokkolasta

Veneiden kehittäjä Kokkolasta

Kokkolalainen Kenneth Bäckström ihaili jo pikkupoikana luotsien veneitä ollessaan isoisänsä mukana kalastamassa. Isona Bäckström pääsi ajamaan kuttereita ja nopeita luotsiveneitä – ja myös kehittämään niitä. Vuonna 1986 Kenneth Bäckström oli töissä setänsä...
Luotsikutterinhoitaja on samassa veneessä

Luotsikutterinhoitaja on samassa veneessä

Ennen olivat luotsit luotseja ja kuskit kuskeja. Nyt luotsi ja luotsikutterinhoitaja muodostavat tiimin, jossa tärkeintä on keskinäinen luottamus. Tero Jalonen oli 12-vuotias, kun hän vei ensimmäisen kerran luotsin laivaan. ”Kaikki Kustavin luotsiaseman miehet...
Luotsaus Perämerellä

Luotsaus Perämerellä

Pentti Auranaholla ja Ilkka Sipilällä riittää juttua luotsauksesta. Ei mikään ihme, sillä Hailuodolta kotoisin olevien serkusten suvussa on ollut luotseja 1600-luvulta lähtien. Sanavalmiit serkukset tapasivat Oulu-laivalla Toppilan satamassa, nauttivat laivakokin...
Kahvia, diplomatiaa ja loogista ajattelua

Kahvia, diplomatiaa ja loogista ajattelua

”Luotsin työ ei ole avaruustiedettä”, sanoo Harmajalla pitkään työskennellyt luotsivanhin Mikael Elmgren eli ”Elmeri”.  Lausahduksella Elmeri tarkoittaa, ettei luotsin työtä ole tarpeen mystifioida: tärkeintä on pitää jalat maassa, hermot...