10”Johan siinä sielu kuolisi”

Merenkulku ja luotsaukset Suomen rannikolla lisääntyivät voimakkaasti sodanjälkeisen teollistumisen ja nousukauden vuosikymmeninä. Vuonna 1950 luotsauksia tehtiin runsaat 26 000, kymmenen vuotta myöhemmin noin 45 000 ja vuonna 1970 yli 51 000. Vuosittain luotsattujen merimailien summa nousi vuonna 1966 ensimmäistä kertaa yli miljoonan – kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1950.

Talviliikenne lisääntyi niin ikään voimakkaasti ja laajeni alueellisesti. 1970-luvulle tultaessa satamia alettiin pitää jatkuvasti auki Perämerta myöten, ja luotsaus muuttui ympärivuotiseksi. Liikenteen vilkkaus vaihteli talvien jäätilanteen mukaan. Kovien jäätalvien tiukat liikennerajoitukset vähensivät liikennettä, mutta toisaalta luotsausten määrä kasvoi, kun liikenne jouduttiin ohjaamaan suojaisemmille saaristoväylille.

03Luotsin työn edellytykset ja ehdot muuttuivat. Työaikoja alettiin jakaa viikottaisiin vuoroihin, aluksi niin, että 2–3 viikon työviikkoa seurasi viikon vapaa. Käytännöt eri luotsiasemilla olivat hyvin vaihtelevia, ja 1960-luvulla joillakin asemilla alettiin noudattaa viikko-viikko-järjestelmää, jossa joka toinen viikko oli työvuoroa, joka toinen vapaa. Tämä tapa yleistyi 1970-luvun kuluessa, ja vuonna 1980 siitä tuli normi koko rannikolla.

Vaikka luotsit eivät edelleenkään kuuluneet työaikalain piiriin, säännölliset viikkovuorot toivat luotsin työn askeleen lähemmäs tavanomaisempia ammatteja. Erityispiirteet säilyivät silti. Luotsi Pertti Merenheimo Orrengrundista tiivisti asian Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1975: ”En voi ajatellakaan mitään konttorityötä ja jokaöistä kotonaoloa, johan siinä sielu kuolisi.” (Helsingin Sanomat 16.2.1975)