Organisaatio uusiksi
Merenkulkulaitoksen organisaatio pysyi vuodesta 1937 alkaen vuosikymmenet samankaltaisena. Keskusvirastona toimi Merenkulkuhallitus, joka yhdessä kenttäorganisaation kanssa muodosti Merenkulkulaitoksen. Luotsauksesta vastasi Merenkulkuhallituksen luotsi- ja majakkaosasto. Alueellisesti luotsaus oli jaettu kahdeksaan luotsipiiriin, joista kaksi oli sisävesillä, kuusi rannikolla.

Merenkulkulaitos kuului kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan, mutta 1960-luvun lopulta lähtien laitosta kaavailtiin siirrettäväksi liikenneministeriön vastuulle. Merenkulkulaitos vastusti siirtoa: meriliikenteen pelättiin hukkuvan ”maantien pölyyn ja kiskojen kolkkeeseen”. Ajoittain värikäs poliittinen keskustelu asiasta kesti parikymmentä vuotta.

Asenteet pehmenivät vähitellen, ja pitkällisen valmistelun jälkeen Merenkulkulaitos siirrettiin liikenneministeriön alaisuuteen syyskuun alusta 1989 lukien. Samassa yhteydessä uudistettiin Merenkulkulaitoksen sisäinen organisaatio, joka tuli voimaan 1. maaliskuuta 1990. Vanhasta luotsi- ja majakkaosasto muodostettiin uusi liikenneosasto, ja kahdeksan luotsipiiriä korvautui neljällä merenkulkupiirillä.

Osana organisaatiomuutosta Merenkulkulaitokseen siirrettiin 1.3.1990 Tielaitoksen vesitieosasto ja sen mukana Saimaan kanavan luotsaustehtävät, jotka aiemmin olivat erillään muusta Saimaan väylien luotsauksesta. Sisävesiluotsaus keskitettiin kokonaisuudessaan Järvi-Suomen merenkulkupiiriin.

Liikelaitos vai ei?
Merenkulkulaitos siirtyi vuosien 1989–1990 uudistusten jälkeen tulosohjaukseen, mikä toi laitokselle ja merenkulkupiireille lisää taloudellista toimintavapautta ja lisää vastuuta. Uudistusten yhteydessä pohdittiin myös mahdollisuutta muodostaa laitoksesta valtion budjetin ulkopuolinen liikelaitos.

Liikelaitoksen tiellä oli kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen oli viranomaistehtävien ja liiketoiminnan luonteva yhdistäminen, jota mietittiin toistuvasti pitkin 1990-lukua. Toinen pulma oli toiminnan taloudellinen perusta: esimerkiksi Merenkulkulaitoksen perimät luotsausmaksut kattoivat luotsauksen kustannuksista 1990-luvun alussa vain noin neljänneksen. Tämän ja muiden asiakasmaksujen kustannusvastaavuus oli varsin heikko pohja liikelaitokselle.

Liikelaitospohdinnoissa käytiin 1990-luvun puolivälissä uusi valmistelukierros, jonka tuloksena Merenkulkulaitoksesta muodostettiin vuoden 1998 alusta lukien ”tulosjohdettu nettobudjetoitu virasto”, kuten virallinen määritelmä kuului. Laitos pysyi valtion budjettitalouden piirissä, mutta toimi taloudellisesti entistä itsenäisemmin. Samassa yhteydessä vanha Merenkulkuhallitus lakkasi olemasta ja siitä muodostettiin Merenkulkulaitoksen keskushallinto.

Merenkulkulaitos kolmeen osaan
Merenkulkulaitoksen uusi organisaatiomuoto jäi lyhytikäiseksi. Liikelaitosselvityksiä jatkettiin pian, ja vuonna 2002 valmistui ehdotus, jonka mukaan viranomaistehtävät ja palvelutuotanto eriytettäisiin toisistaan. Esitys sai maan hallituksen ja eduskunnan siunauksen vuonna 2003.

Uudella lainsäädännöllä vanha Merenkulkulaitos jaettiin 1.1.2004 alkaen kolmeen osaan. Merenkulkulaitos jatkoi nettobudjetoituna virastona, jonka vastuulle jäivät viranomaistehtävät, ja palvelutuotanto siirrettiin kahteen uuteen liikelaitokseen. Varustamoliikelaitos sai vastuulleen jäänmurtajat ja monitoimimurtajat, väyläalukset sekä muun muassa yhteysalusliikenteen hoidon. Luotsauspalvelujen tuottaminen siirtyi puolestaan Luotsausliikelaitokselle.

Jatkossa Merenkulkulaitos vastasi luotsauksen viranomaistehtävistä, valvoi itämerenluotsausta sekä myönsi itämerenluotsauksen ohjauskirjat. Myös VTS-keskukset jäivät Merenkulkulaitokseen. Muutoin luotsaustehtävät ja niiden vaatima kalusto olivat Luotsausliikelaitoksen vastuulla. Merenkulkulaitoksesta siirtyi Luotsausliikelaitokseen noin 390 henkilöä sekä omaisuutta yhteensä 20 miljoonan euron arvosta.

Uudistuksen taloudelliset edellytykset olivat 2000-luvun alussa selvästi paremmat kuin kymmenen vuotta aiemmin. Luotsaustoiminnan taloudellinen tehokkuus parani pitkin 1990-lukua, ja 2000-luvun alkuvuosina rannikon luotsauksen kustannusvastaavuus nousi lähelle sataa prosenttia, ts. luotsausmaksut melkein kattoivat luotsauksen kulut.

Luotsausliikelaitos Finnpilot
Vuoden 2004 alussa toimintansa aloittanut Luotsausliikelaitos – joka otti alusta lähtien epävirallisesti käyttöön nimen Finnpilot – määriteltiin liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimivaksi liikelaitokseksi. Ministeriö päätti vuosittain laitoksen palvelu- ja tulostavoitteista.

Valtioneuvosto nimitti liikelaitokselle kolmen vuoden kaudeksi kahdeksanhenkisen hallituksen, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi määrättiin Kansaneläkelaitoksen johtaja, pitkäaikainen ministeri Matti Puhakka. Aluksi väliaikaiseksi ja toukokuussa 2004 vakituiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin aiempi Merenkulkulaitoksen luotsausyksikön johtaja, merikapteeni Matti Pajula.

Henkilöstölle muutto liikelaitokseen ja ns. budjettivaltion ulkopuolelle merkitsi periaatteellisesti merkittävää muutosta. Luotsit ja kutterinhoitajat olivat aina olleet valtion virkamiehiä ja työaikalain ulkopuolella, mutta liikelaitosuudistuksen tuloksena he siirtyivät vuonna 2005 työsopimussuhteeseen ja työaikalain piiriin.

Luotsausliikelaitoksen tavoitteeksi asetettiin alusta asti taloudellisesti kannattava toiminta. Tämän oheen laitokselle määrättiin liiketaloudellisesti kannattamattoman tehtävän velvoite, Saimaan luotsaus. Saimaan syväväylillä perittiin alennettua luotsausmaksua – 26 prosenttia meritaksasta – ja tästä aiheutunut alijäämä korvattiin valtion vuotuisella tuella siten, että Saimaan luotsauksen tulos oli aina nolla.

Liikelaitoksen toiminta osoittautui alusta asti kokonaisuudessaan kannattavaksi. Laitos käynnisti vuonna 2004 laajan investointiohjelman, joka kohdistui ennen kaikkea kutteri- ja venekalustoon, mutta pystyi silti tekemään hyvää taloudellista tulosta.

Finnpilot Pilotage Oy
Jo Luotsausliikelaitosta perustettaessa oli ollut ajatuksia toiminnan mahdollisesta yhtiöittämisestä. EU:n komissio otti joulukuussa 2007 kriittisen kannan suomalaiseen liikelaitosmalliin ja liikelaitosten erityisasemaan, mikä käynnisti valtioneuvoston piirissä selvitystyön liikelaitosten tulevaisuudesta. Selvitystyön tuloksena vuonna 2009 Luotsausliikelaitosta ehdotettiin yhtiöitettäväksi.

Samaan aikaan oli käynnissä muitakin Luotsausliikelaitosta koskevia selvityksiä. Vuonna 2007 yksityinen yritys Baltic Pilot aloitti kilpailevan luotsaustoiminnan, joka kuitenkin keskeytyi Merenkulkulaitoksen kieltoon. Tapaus toi esiin tarpeen uudistaa ja täsmentää luotsauslakia, ja liikenne- ja viestintäministeriö asetti vuonna 2008 työryhmän pohtimaan uudistustarpeita ja mahdollisuutta avata luotsausta kilpailulle. Työryhmän lausunnon pohjalta uudistettu luotsauslaki tuli voimaan elokuun alussa 2010. Lain mukaan luotsaus säilyi Luotsausliikelaitoksen yksinoikeutena.

Kolmas selvitystyö koski meriliikenteen ohjauksen järjestämistä aiempaa tehokkaammalla tavalla. Liikenne- ja viestintäministeriö asetti keväällä 2008 tätä varten selvitysmiehen, joka esitti VTS-keskusten toiminnan liittämistä osaksi luotsauspalveluja. Tätä ehdotusta ei kuitenkaan toteutettu.

Luotsausliikelaitoksen yhtiöittämistä oli viivästetty luotsauslain uudistusta odoteltaessa, mutta nyt asiassa voitiin edetä. Laki Luotsausliikelaitoksen muuttamisesta osakeyhtiöksi vahvistettiin 26. marraskuuta 2010, ja liikenne- ja viestintäministeriö perusti luotsausyhtiön joulukuussa 2010. Yhtiön nimeksi tuli Finnpilot Pilotage Oy, ja yhtiö aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2011.

Finnpilot Pilotage Oy:n ensimmäiseksi hallituksen puheenjohtajaksi määrättiin kauppaneuvos Soili Suonoja, ja toimitusjohtajana jatkoi Matti Pajula. Luotsausliikelaitoksen koko henkilöstö, noin 350 henkeä, siirtyi uuteen yhtiöön.

Yritys määriteltiin liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimivaksi valtion erityistehtäväyhtiöksi. Muutos liikelaitoksesta osakeyhtiöksi oli toiminnallisesti varsin pieni. Finnpilot oli jo liikelaitoksena toiminut kaupallisin periaattein, eikä yhtiöittäminen vaikuttanut normaaliin luotsaustoimintaan.