KotkaLUOTSIT JÄTTÄVÄT SAARISTON

Luotsin edellytettiin perinteisesti asuvan ja elävän luotsiaseman läheisyydessä. Purjehduskaudella luotsin oli oltava saapuvilla kutakuinkin jatkuvasti, ja tätä kompensoi puolestaan hiljainen talvikausi. Rannikon luotsiasemien yhteydessä asui luotsin lisäksi myös hänen perheensä, ja talouteen kuului usein kasvimaita ja karjaa. Luotsin työ ei ollut vain ammatti, se oli elämäntapa.

Toisen maailmansodan jälkeen meriliikenteen muutos ja yleinen yhteiskuntakehitys alkoivat haastaa luotsien perinteistä elämäntapaa. Liikennemäärät ja luotsaukset lisääntyivät 1950-luvun kuluessa voimakkaasti, ja liikenne keskittyi aiempaa enemmän tärkeimpien satamien väylille.

 

Keljosaari_luotsitupa_Niinpä luotsinvirkoja siirrettiin rauhallisilta luotsiasemilta vilkkaimmille ja pieniä asemia suljettiin. Monia saariston luotsiasemista oli pidetty yllä lähinnä väylänhoidon vuoksi, ja nämä joutuivat lakkautuslistalle. 1950-luvun aikana lopetettiin yhteensä 20 asemaa, seuraavalla vuosikymmenellä 24 lisää, ja rannikon luotsiasemien määrä putosi alle puoleen vuosina 1950–1970.

Liikennemäärien kasvu johti uusiin työjärjestelyihin. Luotsien oli siirryttävä jatkuvasta valmiudesta työvuoroihin, ja heillä oli nyt purjehduskaudellakin aiempaa enemmän vapaa-aikaa. Asuminen luotsiaseman yhteydessä ei ollut enää välttämätöntä, joten monet saariston luotsiperheet muuttivatkin mantereen asutuskeskuksiin.

Sidosta saaristoon rapautti myös se, että luotsin ammatti ei nyt välttämättä siirtynyt isältä pojalle, vaan luotsien lapset kouluttautuivat aivan muihin töihin. Varsin tavallista oli, että koulua käyvät lapset muuttivat ensi koulukortteeriin koulupaikkakunnalle, äidit seurasivat perässä ja viimein luotsitkin lähtivät.

 

 

Vanhaa Harmajaa 017Muuton seuraukset
Luotsipaikoilla ei enää yleensä asuttu pysyvästi, mutta jäljelle jääneitä asemia kohennettiin. Miehille rakennettiin työvuoroja varten moderneja majoitustiloja, joissa he saattoivat oleskella työviikkonsa. Moni luotsipaikka sai näin täysin uutta rakennuskantaa.

Esimerkiksi Uudenkaupungin edustalla Isokarin majakka- ja luotsiyhdyskunta muuttui 1950- ja 1960-luvuilla tällä tavalla asuinyhteisöstä työpaikaksi. Miehet tulivat saarelle työviikkojensa ajaksi, mutta asuivat vapaavuoronsa perheidensä luona mantereella. Vanhoista luotsien torpista tuli kesäasuntoja.

 

 

Vanhaa Harmajaa 003Muuton seuraukset saaristolle olivat paikoin dramaattiset. Itäisellä Suomenlahdella Haapasaaren luotsiasema siirrettiin vuonna 1966 Haminaan. Muutto mantereelle oli henkisesti vaikea, ja Merenkulkulaitoksen pääjohtajan Helge Jääsalon kerrotaan käyneen paikan päällä perustelemassa siirron tarvetta. Viiden luotsiperheen muutto käytännössä vei pohjan pienen saarikunnan toiminnalta: Haapasaaren kunnanvaltuustosta lähti luotsien myötä neljä valtuutettua sekä kunnan parhaat veronmaksajat. Haapasaaren seurakunta lakkautettiin vuonna 1966, saaren koulu lopetettiin 1970-luvun alussa ja kunta liitettiin Kotkaan vuonna 1974.

 

 

 

26Toinen aalto
Luotsausmäärät kääntyivät 1970-luvulla laskuun ja luotsausten keskittyminen pääväylille jatkui. Luotsauksessa käytetty viestintätekniikka oli kehittynyt, aiempaa merikelpoisemmat ja nopeammat kutterit antoivat paremman liikkuvuuden, joten luotsiasemia tarvittiin vähemmän. Suurilla asemilla oli myös mahdollista järjestellä töitä joustavammin kuin pienillä: vähemmällä luotsimäärällä voitiin tehdä enemmän luotsauksia.

1980-luvun alussa laaditut konsulttiselvitykset sekä vuonna 1982 valmistunut luotsaustoimikunnan mietintö kartoittivat useita luotsauksen rationalisointitoimia. Näihin kuului luotsausasemien keskittäminen suuremmiksi yksiköiksi. Saariston kunnat ja Merenkulkulaitoksen henkilöstöjärjestöt vastustivat näitä toimia vedoten toisaalta aluepolitiikkaan ja saariston elinvoimaisuuden säilyttämiseen, toisaalta merenkulun turvallisuuteen.

Vastustuksesta huolimatta Merenkulkulaitos vei läpi keskittämissuunnitelmat, jotka kohdistuivat eri vaiheissaan ennen kaikkea Ahvenanmaan, Turun saariston ja Pohjanlahden luotsaukseen. Vuosina 1985–2000 lakkautettiin kaksi kolmannesta rannikon luotsiasemista ja jäljelle jäi 11 asemaa. Nyt jäivät lopullisesti kylmilleen myös monet sellaiset luotsipaikat, joista perheet olivat muuttaneet pois pari vuosikymmentä aiemmin.